top of page

P22 - TIUKAT VÄÄNNÖT JATKUIVAT!

TOR/PSS sai P22 SM-Sarjan ottelussa vieraakseen Loviisan liikuntahalliin EräViikingit, jolle itä-uusmaalaiset olivat kauden avauspelissä hävinneet selvästi maalein 2-10.


#44 Anssi Kallio 2+0

Tällä kertaa meno oli erilaista. TOR/PSS tuli otteluun hyvällä ilmeellä ja siirtyi reilun kolmen minuutin kohdalla 1-0 johtoon kapteeni Anssi Kallion maalilla, mihin tarjoilun hoiti Samuli Holm. ErVin tehominuutti osui vartin pelin kohdalle, jolloin joukkue osui kahdesti ja vei avauserän 1-2, vaikka laukauksia nähtiin enemmän ErVin päädyssä.


Toisessa erässä peli jatkui vauhdikkaana ja tasaisena. Ajassa 32:33 ErVi siirtyi jo 1-3 johtoon, mutta TOR/PSS:n avausmaalistakin vastannut kaksikko Kallio-Holm iski reilu minuutin päästä kavennuksen ja peli 2-3. TOR/PSS laukoi taas enemmän, mutta vieraiden johtaessa kolmanteen erään.


Kolmannessa vauhti jatkui. TOR/PSS tiivisti, mutta hyvin joukkue jaksoi raataa. Tuomarilinja oli varsin sallivaa, mikä ainakin sinikeltaisin lasein tiirailtuna oli vieraiden etu. Kotijoukkue ei antanut periksi ja niinpä ajassa 51:38 Johannes Häggqvist antoi vaparin keskikentältä pikku siirtona ja Alex Laiti napautti ovelasti pallon verkkoon ErVin vielä kootessa rivejään ja lukemat tasan 3-3.

Loppuerä eikä jatkoaikakaan tuonut paikoista huolimatta ratkaisua, joten lisäpiste ratkaistiin rankkarikisalla. Siinä ErVi oli hitusen parempi ja näin voitto vieraille. Viidestä viimeisestä pelistä neljä on mennyt jatkoajalle ja se viideskin oli voitto maalin erolla. Tiukkaa vääntöä, mutta TOR/PSS:n pisteputki sai kuitenkin jatkoa.


Joukkue osoitti kovaa henkeä ja asennetta noustessaan 1-3 tappioasemasta tasoihin. Maalissa Jerry Johansson oli mies paikallaan ja teki muutaman melkoisen tärkeän seivin.

💛💙🖤

TOR/PSS-EräViikingit 3-4 RL (1-2)(1-1)(1-0)(0-0)

Torjunnat 15-22 (5-7)(5-9)(4-6)(1-0)

Anssi Kallio 2+0

Samuli Holm 0+2

Alex Laiti 1+0

Johannes Häggqvist 0+1

Jerry Johansson (mv) 83.33%

Tulospalvelu & Taulukot

SalibandyTV

💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙

Comentários


TOR-1909-LOGO.png
bottom of page