Loviisan Torin miesten edustusjoukkue haki pinnat Mikkelistä, kun Hatsina kaatui maalein 2-8.
Avauserässä Torin maaleista vastasivat Anssi Kallio (syöttäjä Miko Vaarimo), Jarkko Aallonen sekä Andy Hietala (Stefan Brusas). Erätauolle lukemissa 1-3. Toisessa mikkeliläiset kavensivat, mutta Miko Vaarimo (Niklas Niiranen) kasvatti eron jälleen kahteen maaliin ylivoimalla. Puolitoista minuuttia edellisestä ja Miko osui uudelleen Anssi Kallion syötöstä ja päätöserään mentäessä taululla 2-5.
Kolmannessa erän puolivälissä Matias Palm (Niklas Niiranen) ampui ylivoimalla 2-6. Hatsina pääsi kokeilemaan kavennusta rangaistuslaukauksella, mutta Olli Härkäsen vartioiman maalin verkko ei heilunut. Hatsina haki lopussa lisäosumia ilman maalivahtia, jolloin Martin Carlsson (Eetu Karppinen) ja Eemeli Teppana kaunistelivat loppunumeroiksi 2-8.
Maali oli Teppanan ensimmäinen miesten paidassa.
Päävalmentaja Pekka Palomäki:
- Kaksi päästettyä maalia niin on oltava tyytyväinen. Käytimme ratkaisupaikat, kun niitä tarjottiin.
- Kontrolli säilyi melko hyvin läpi ottelun, siinä otimme tänään askeleen eteenpäin, kertoo Pekka Palomäki.
Voitolla Loviisa nousi sarjakärkeen ennen ottelun vähemmän pelanneita Troopersia ja PSS:ää. Seuraavaksi Tor kohtaa kotiluolassaan Vehmersalmen Vesan. Ottelu VehVea vastaan pelataan sunnuntaina 17.10 klo 15:00 alkaen.
Hatsina - TOR 2-8 (1-3)(1-2)(0-3)
Torjunnat 17-15
Miko Vaarimo 2+1
Anssi Kallio 1+1
Niklas Niiranen 0+2
Eemeli Teppana 1+0
Matias Palm 1+0
Jarkko Aallonen 1+0
Martin Carlsson 1+0
Andreas Hietala 1+0
Eetu Karppinen 0+1
Stefan Brusas 0+1
Ottelun yhteenveto
💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙
Comments