top of page

TOR NAISET - YLEMPI JATKOSARJA KÄYNTIIN

Loviisan Tor Naiset pelasi 4-divisioonan ylemmän jatkosarjan ensimmäiset ottelut tänään Espoossa.


Avausvastustaja espoolainen Loiske Ladyt aloitti vahvasti ja siirtyi 44 sekunnin pelin jälkeen 1-0 johtoon. Ensimmäisessä erässä Torilla enemmän maalipaikkoja, mutta toiseen erään edelleen maalin takaa-ajoasemassa.


#71 Laura Karppinen torjui molemmissa peleissä vakuuttavasti.

Toisessa erässä Tor haki vimmatusti tasoitusta. Lopulta työ palkittiin, kun Annika Ouvinen iski pelin tasoihin 1-1 Isabella Lehtosen syötöstä. Ajassa 25:23 siirtyi Tor ensi kertaa johtoon, kun Sofia Kelloniitty teki Elina Iivarin syötöstä 2-1. Näissä lukemissa viimeiseen erään.


Kolmannessa Tor upotti palloa verkkoon kovalla prosentilla ja vei päätöserän 5-0 ja koko ottelun 7-1. Hyvin pelanneen Torin hahmoiksi nousivat 4 maalia syöttänyt Elina Iivari, hattutempun mättänyt joukkueen kapteeni Sofia Kelloniitty, maalille muurin pystyttänyt maalivahti Laura Karppinen sekä vahvan debyytin Naisten joukkueessa tehnyt Nella Lukkarinen.


Turnauksen toisessa Tor sai vastaansa helsinkiläisen SBS Botnian. Tälläkin kertaa vastustaja aloitti maalinteon, mutta väärään päätyyn ja näin Loviisa 1-0 johtoon vastustajan omalla maalilla. Osuma jäi erän ainoaksi.


Toisessa erässä Tor siirtyi jo 3-0 johtoon maalintekijöinä Sofia Kelloniitty (Elina Iivari) ja Nica Holmberg (Sofia Kelloniitty). Tasaisesta erästä huolimatta vastustaja edelleen nollilla.

Päätöserässä Sofia Kelloniitty osui toistamiseen ja Tor 4-0 johtoon. Syöttöpinna Niina Raitaselle. Loviisan maalissa jo avausottelussa loistanut Laura Karppinen piti maalinsa puhtaana ja näin toisestakin ottelusta täydet pinnat Loviisaan.


Ylempi jatkosarja lähti Torilta komeasti käyntiin kahdella voitolla. Seuraava turnaus pelataan lauantaina 17.2. Ruskeasuolla.



💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙

留言


TOR-1909-LOGO.png
bottom of page