Loviisan Tor Miesten Edustus kohtasi Suomisarjan ottelussa Toukolan Teräksen Ruskeasuolla.
Loviisa tulee otteluun vahvasti ja ajassa 3.56 Antti Kolu iskee yksilösuorituksella Loviisan 0-1 johtoon ja heti seuraavassa vaihdossa Samuli Holm painaa 0-2 Joni Kelloniityn passista. ToTe kaventaa 1-2 ja näissä lukemissa toiseen.
Toisessa ottelun hallinta yhä vahvemmin Loviisalle ja tämä näkyy myös tulostaululla, sillä erä Torille 0-2. Näin kolmanteen tilanteessa 1-4. Kolmannessa erässä henki pysyy samana, eikä Torin ote lipsu. Loviisa tekee kolme pitäen samaan aikaan oman maalinsa puhtaana, joten Tor hakee pisteet Helsingistä maalein 1-7.
Päävalmentaja Pekka Palomäki oli tyytyväinen ja jakoi kehuja myös vastustajalle.
- Hyvä ja melko tasapainoinen esitys. Tänään oli paljon nopeita jalkoja kentällä.
- Pitää nostaa päivän vastukselle hattua. Rehti porukka ja jätkät vaan pelaa. Hieno jengi, toteaa Palomäki.
Seuraavaksi Loviisa palaa kotiluolaan, kun 13.2. vastaan asettuu Pelicans.
Fotot by Suvi Tyynismaa
💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙

コメント