top of page
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • solidsport icon

TOR JATKAA KARSINTOJA - SB VANTAA PITI DIVARIPAIKKANSA


Loviisan Tor Miesten Edustus pelasi divarikarsinnan toisen vaiheen toisen pelin Porvoossa, koska kotiluolassa Loviisan liikuntahallissa lattiaremontti. SB Vantaa oli voittanut ensimmäisen kohtaamisen ja paikka Inssi-Divariin oli katkolla.


Loviisan kokoonpanosta uupui pari avainpelaajaa sairastumisten vuoksi, joten kokoonpanoja oli sorvattavan. SB Vantaa tulee peliin sähäkästi ja ensimmäisen vitosen jälkeen Tor alivoimalle, minkä vantaalaiset hyödynsivätkin nopeasti ja vieraat 0-1 johtoon. Ensimmäisen reilu kympin aikana SB Vantaa jo 0-3 johtoon, kunnes Eetu Heino sivaltaa alakulmaan Niklas Anderssonin syötöstä. Loviisa saa otetta ja pääsee 2+2 minuutin ajaksi ylivoimalle mikä tuottaakin tulosta. 420-päinen yleisö ulvoo, kun Niklas Niiranen tekee ja Joni Niiranen passaa ja taululla 2-3. Erän lopussa Vantaan pelaajalle taas iso rangaistus, kun pelaaja ottaa pelirangaistuksen ja Torilla jälleen 2+2 minuuttia aikaa hakea maalia, mutta tätä ylivoimaa Tor ei pysty hyödyntämään.


Toisessa SB Vantaa osuu kahdesti, joten kolmanteen jää kurottavaa kolmen osuman verran. Heti kolmannen alkuun Mikael Lax kaventaa tilanteeksi 3-5 Joni Niirasen syötöstä, mutta SB Vantaa heittää kylmää suihkua nopeasti ja peli 3-6. Vantaa siirtyy jo 3-8 johtoon, Loviisa kaventaa ilman maalivahtia 4-8, mutta ottelun lopussa vantaalaiset tekevät vielä kaksi osumaa tyhjiin, voittavat ottelun, sarjan ja pelaavat ensi kaudella Inssi-Divaria.


Loviisan Tor jatkaa Divarikarsinnan 3-vaiheeseen, missä Pirkkalan Pirkat ja Tor ratkaisevat sen, kumpi pelaa ensi kaudella Divaria ja kumpi Suomisarjaa.


Päävalmentaja Pekka Palomäki

- Parempi vei tämän, vastus terävä tärkeinä hetkinä, kertaa Palomäki.

- Meillä toki omat hetkemme, vaan ihan ei niissä jänne kestänyt.

- Hattua nosta kundeille yrityksestä ja sinnikkyydestä, kovia ukkoja, Pekka kiittää ja jatkaa

- Meillä homma jatkuu ja siihen ollaan ensi viikonloppuna valmiina!

---

Otteluisäntä Uudenmaan Viemärihuolto

Loviisan Tor paras pelaaja: #11 Antti Kolu

⭐️⭐️⭐️ #11 Antti Kolu

⭐️⭐️ #16 Joni Niiranen

⭐️ #24 Niklas Niiranen

KIITOS FANIT!💛💙❤️

💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙


 
 
 

Comments


TOR-1909-LOGO.png
banner.png

loviisan liikuntahalli

Brandensteininkatu 29, 07900 Loviisa

yhteystiedot

Salibandyjaoston puheenjohtaja

Mikael Forstén

+358 50 9111 220

bottom of page