top of page
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • solidsport icon

TOR P17 TURNAUKSESSA VANTAALLA⚡️

Loviisan Tor P17 jatkoi kilpasarjaa kahdella ottelulla Tiger Sport Areenalla Vantaalla.


Ensimmäisessä vastassa sarjakärki Tuomarilan Urheilijat, joka siirtyikin alle kuudessa minuutissa 2-0 johtoon. Loviisa kampesi kuitenkin tasoihin jo avauserässä Oliver Lindbergin alivoimamaalilla sekä Antti Niemelän (Eetu Heino) ylivoimamaalilla.


Ottelu jatkui tasaisena. Kumpainenkin joukkue onnistui toisessa ja kolmannessa erässä kerran, joten pisteet tasattiin maalein 4-4. Erikoistilanteet olivat isossa roolissa, sillä Loviisan maaleista yksi tuli alivoimalla ja kaksi ylivoimalla.


Toisessa vastassa Tiikerit Musta. Tällä kertaa se oli Tor, joka pääsi 2-0 johtoon, mutta Tiikerit nousi tasoihin. Toiseen erään Loviisa kuitenkin maalin edellä lukemissa 3-2. Kakkoserässä Eetu Heino kasvatti yksilösuorituksella eron taas kahteen maaliin 4-2, mutta Tiikerit kavensi rangaistuslaukauksella toisen erän lopulla ja kolmanteen lukemissa 4-3.


Päätöserässä Tiikerit kampesivat tasoihin ja ohi. Voittomaaliksi jäänyt 4-5 osuma syntyi Tiikereiden pelatessa kahden pelaajan ylivoimalla. Loppulukemat 4-6 syntyivät viimeisellä sekunnilla.


Tiikerit pelin pienestä yskähtelystä huolimatta pysyy Tor P17 sarjassa kakkossijalla, mutta SB Heinola/Pelicans SB hengittää aivan niskan takana. Joulun alla 21.12. Tor pelaa syyskauden viimeisen turnauksen niin ikään Tiger Sport Areenalla, jolloin vastaan tulevat PSS ja Hawks.

---

SalibandyTV

💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙


 
 
 

Comments


TOR-1909-LOGO.png
banner.png

loviisan liikuntahalli

Brandensteininkatu 29, 07900 Loviisa

yhteystiedot

Salibandyjaoston puheenjohtaja

Mikael Forstén

+358 50 9111 220

bottom of page