Loviisan Tor kohtasi Suomisarjan ottelussa sarjassa samoissa pisteissä olevan, mutta ottelun vähemmän pelanneen S.S Stormin Siuntiosta. Otteluun oli sponsoreiden ansiosta vapaapääsy ja arpajaisten pääpalkintona oli TV. Katsojia olikin lehtereillä maukkaat 350 ja tunnelma kotiluolassa huikea!
Ennen ottelun alkua palkittiin Loviisan Torin nuoria urheilijoita Adi Henrikssonin Urheilurahaston stipendeillä. Stipendeja oli jakamassa Adin pojat Dan ja Roger Henriksson sekä Loviisan Torin puheenjohtaja Leif Holmberg.
Ottelun avauserä oli Torilta hermostunutta. S.S. Stormilla vastaavasti oli jalkaa ja joukkue ehti blokkaamaan lähes kaikki Torin paremmat paikat. Ottelua oli pelattu 12:25 ja Storm johti jo 0-3, jolloin Loviisan valmennus otti aikalisän. Peliin saatiin hiven ryhtiä ja ajassa 17:08 Niko Orava ohjaa maalin edestä Eemeli Teppanan laukauksen sisään ja peli 1-3. Kuitenkin juuri ennen erätaukoa kylmää suihkua, kun vieraat tekivät 1-4 ja näissä lukemissa toiseen erään.
Toiseen erään Tor vaihtoi maalivahtia ja pelaajat painoivat kaasua. Peli oli vauhdikasta ja jalkaa riitti molemmilla. Loviisan liike alkoi tehota ja vedot löysivät blokkien ohi vastustajan maalille saakka. Kesken paineen ajassa 23:37 Loviisa kuitenkin alivoimalle. Se oli kuitenkin Tor joka maalasi, kun Jarkko Aallonen läpi ja lukemat 2-4. Loviisa painaa päälle ja ajassa 37:27 Tor tulee maalin päähän, kun Eemeli Teppana antaa läpisyötön Niko Oravalle, joka ujuttaa 3-4. Paikkoja tasoitukseen riittää ja Stormin maaliraudat kolisevat, mutta ei osumaa. Vieraat sen sijaan tekevät avauserän tapaan viime hetkillä ja päätöserään tilanteessa 3-5.
Kolmannen alkuun Storm sai rangaistuslaukauksen, minkä Riku Ahtiainen torjui. Loviisa pääsi ylivoimalle, mutta ei tulosta. Pelimiehen kympin alkaessa Tor vyöryi päälle ja kavennus nähtiin ajassa 50:53, kun Jonas Hällfors teki Oscar Arnkilin syötöstä 4-5. Aika lailla tasan kaksi minuuttia myöhemmin Olli Taskinen läpi ja mies iskee pelin tasoihin 5-5 ja lehterit ulvovat. Loviisalle tarjottiin vielä kahden ylivoiman verran avaimia voittoon, mutta Storm kesti.

Jatkoaika oli Torin hallintaa aina viimeisen minuutin jäähyyn saakka, mutta lopulta ratkaisua haettiin rangaistuslaukauskilpailulla. Siinä Loviisan ensimmäiset laukojat Olli Taskinen, Mikael Lax ja Niklas Andersson kukin onnistuivat ja kun Riku Ahtiainen piti Stormin nollilla, niin kaksi pinnaa Torille lukemin 6-5.
Päävalmentaja Pekka Palomäki
- Kaksi erää ja jatkot oltiin parempia, hän kertoo.
- Ensimmäisessä mukana huonoa tuuriakin ja vastus oli tehokas.
- Vähän isommalla telalla tänään jouduttiin pyörittämään, kova määrä töitä jätkiltä!
- Hyvä nousu voittoon ja iso kiitos yleisölle! päättää Palomäki
Kaksi kertaa kolme maalia perässä, mutta niin vain Tor puristi voittoon. 350 x KIITOS FANTASTISELLE KOTIYLEISÖLLE!👏❤️
---
Parhaat pelaajat palkitsi Fylla.
Loviisan Tor paras pelaaja: #17 Niko Orava
⭐️⭐️⭐️ #17 Niko Orava
⭐️⭐️ #3 Samuli Holm
⭐️ #47 Riku Ahtiainen (mv)
Loviisan Tor Edustus matkustaa seuraavaksi Imatralle, missä joukkue kohtaa pe 24.1. Voiman. Ottelu alkaa klo 19:00.
Loviisan Tor Fanibussi starttaa myös, joten kaikki mukaan kannustamaan!
💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙

Comments