top of page
  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • solidsport icon

TOR TAPPIOON LEBAN VIERAANA


Loviisan Torin edustusjoukkue matkasi sunnuntaina Kontiolahdelle paikallisen Leba-96:n vieraaksi. Kotiin tuomisina ei tällä kertaa ollut muuta kuin oppia, loppulukemat 4-3 isännille.

Leban 2-0 johdossa siirryttiin toiseen erään ja Torin hieman parannettua peliään lukemat 2.erän jälkeen 2-2.


Kolmannen erän alkupuoliskolle Tor sai luotua tukun maalipaikkoja, mutta palloa ei saatu maalin perukoille hyvistä yrityksistä huolimatta. Kuten usein, mikäli et onnistu, vastustaja usein onnistuu. Tällä kertaa kahdesti ja Tor takaa-ajajaksi. Tor onnistui vielä kaventamaan ilman maalivahtia, mutta kiri jäi maalin vajaaksi. Loppulukemat 4-3 Leballe.


Päävalmentaja Pekka Palomäki:

- Todella tahmea esitys kaikkinensa. Pallolla passiivinen ilman aloitteita ja sitä kautta telineissä. Vastustaja teki oman hommansa kurinalaisesti ja hyvin.

- Toiseen erään parannettiin, kolmannessa ei onnistuttu maalipaikoissa ja vastustaja sai sen sijaan onnistumiset.

- Välillä näin, mutta turha tässä on alkaa murehtimaan, perjantaina pelit jatkuvat,

kommentoi valmentaja Pekka Palomäki.

Ottelun tilastot


Sarja jatkuu Torin osalta perjantaina 12.11 Loviisan liikuntahallissa, kun vastaan asettuu Kosken Dynamo.



Comentários


TOR-1909-LOGO.png
banner.png

loviisan liikuntahalli

Brandensteininkatu 29, 07900 Loviisa

yhteystiedot

Salibandyjaoston puheenjohtaja

Mikael Forstén

+358 50 9111 220

bottom of page