Torin Edustus vieraili Porvoossa miesten Suomisarjan ottelussa. Kuten aiemmatkin myös tästä kehkeytyi tasainen ja tulinen vääntö.
Maalinteon aloitti PSS ylivoimalla ajassa 6:32. Jonas Hällfors katkaisi harhasyötön ja ampui tasoituksen ajassa 11:37. Erätauolle lukemissa 1-1.
Toisessa erässä Tor pääsi enemmän pallolle ja paikoillekin. Joukkue oli hivenen niskan päällä onnistuen lopulta erän viimeisellä minuutilla siirtymään 1-2 johtoon Olli Taskisen ylivoimamaalilla. Syöttöpinna Jonas Hällforsille.

Kolmannessa Tor ylivoimalle, mutta maalin teki PSS. Loviisa kuitenkin kuittasi nopeasti, kun Samuli Holm teki pohjatyöt ja Jonas Hällfors sivalsi Loviisan 2-3 johtoon. Ajassa 50:15 PSS ylivoimalle ja se onnistui tasoittamaan lukemiksi 3-3. Pienten marginaalien peli, missä PSS:n jokainen maali oli toistaiseksi erikoistilannemaali.
Tasoituksen jälkeen Torille vaikeat hetket ja yhtäkkiä PSS siirtyi jo 5-3 johtoon. Tor tuli aikalisän jälkeen uudella ryskeellä ja kavennuksen ampui Niklas Niiranen Jarkko Aallosen syötöstä. PSS kuitenkin kesti ja voitti lukemin 5-4.
Vastuuvalmentaja Pekka Palomäki
- Ihan ei tahtonut jänne kestää.
- Kolmannen erän kuoppa ja siitä vastustaja iski tarvittavat, toteaa Palomäki.
Iso kiitos jälleen kerran Torin Faneille, joita oli katsomossa selkeä enemmistö.❤️
Tor edustuksen Suomisarja jatkuu lauantaina 16.12, jolloin kotiluolaan saapuu KrP Akatemia. Ottelu alkaa klo 15:00.
---
PSS-TOR 5-4 (1-1)(0-1)(4-2)
Torjunnat 13-13 (2-5)(7-3)(4-5)
Jonas Hällfors 2+1
Niklas Niiranen 1+0
Olli Taskinen 1+0
Samuli Holm 0+1
Jarkko Aallonen 0+1
Riku Ahtiainen (mv) 72,22%
Tulospalvelu
💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙
Commentaires