Edustusjoukkue pelasi Suomisarjan ottelun Espoossa SBS Kingsin vieraana.
Avausmaalin teki kotijoukkue reilu kahden minuutin jälkeen, mutta Loviisa kuittasi nopeasti, kun Juuso Suotula ampui 1-1. Torilta nihkeä lähtö, mutta joukkue ryhdistäytyi vaikka ei lentoon lähtenytkään. Enempää maaleja ei nähty ja erätauolle lukemissa 1-1.
Toiseen erään tuli sisuuntunut Tor ja joukkue onnistui neljästi pitäen oman maalinsa puhtaana, joten kolmanteen tilanteessa 1-5. Kolmannessa Loviisa siirtyi 1-6 johtoon ja peli alkoi olla selvä. Lopullinen niitti nähtiin reilu viisi minuuttia ennen loppua, kun tilanne jo 1-7. Kaiken kaikkiaan päätöserässä Loviisa maalasi neljästi, joista kaksi tyhjiin. Kingskin kaunisteli lukemiaan ja lopulta voitto Torille lukemin 4-9.
Vastuuvalmentaja Pekka Palomäki:
- Hyvin reagoitiin ja vastattiin ensimmäisen erän hankaluuksiin, pohtii Pekka "Pexi" Palomäki.
- Toiseen erään joukkueelta vahva tekeminen, siihen todella tyytyväinen, päättää Palomäki.
Loppuvuoden pelit Tor pelaakin kotiluolassa. Lauantaina 10.12 klo 15:00 taistellaan Itä-Uudenmaan Derby, kun vastassa PSS. Perjantaina 16.12 vieraana SBS Wirmo ja lauantaina 17.12 SC Wolves.
💛💙
SBS Kings-TOR 4-9 (1-1)(0-4)(3-4)
Torjunnat 23-13 (8-5)(8-1)(7-7)
Miko Vaarimo 2+2
Niko Orava 2+0
Juuso Suotula 2+0
Martin Carlsson 2+0
Olli Taskinen 0+2
Mikael Fredriksson 1+0
Eemeli Teppana 0+1
Joni Kelloniitty 0 +1
Anssi Kallio 0+ 1
Riku Ahtiainen (mv) 76,47%
💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙
コメント