top of page

P22 - TAISTELEVA TOR KAATUI SAAPPAAT JALASSA

Lauantai iltapäivänä pelattiin Agricolahallissa P22 SM-sarjan alemman jatkosarjan ottelu, missä vieraaksi saapui Oilers Espoosta. Lähtökohdat olivat haasteelliset, sillä Tor joutui lähtemään peliin kapealla rosterilla Oilersin taas saadessa kovan nipun kasaan.


Avauserässä Torin liike oli nihkeää ja Oilers vei erän puhtaasti 0-4. Kaksi maaleista teki loviisalaistaustainen ja nykyään Oilersia edustava Eetu Niemelä.

#12 Juuso Suotula iski tehot 2+1

Toiseen erään tuli ilmeeltään tyystin

erilainen Tor. Ensin reilu minuutin jälkeen Samuli Holm rikkoo kuparisen Leon Koivunevan syötöstä ja ajassa 23:45 Niko Orava ampuu lukemiksi 2-4 Juuso Suotulan tarjoilusta. Ottelun puolen välin jälkeen on Loviisalla musta kaksiminuuttinen ja Oilers onnistuu kolmesti ja taululla 2-7. Torin Martin Carlsson ampuu 3-7 toisen erän lopulla Samuli Holmin syötöstä ja näissä lukemissa päätöserään.


Kuten läpi kauden niin nytkin nähtiin Loviisan Torilta vahva kolmas erä. Ensin maalivahti Santeri Soini torjuu ajassa 42:04 rangaistuslaukauksen ja reilu minuutti edellisestä niin Juuso Suotula tekee 4-7 ja ajassa 49:02 Eetu Karppinen maalaa 5-7. Molempiin syötön antoi Anssi Kallio ja jälkimmäisen Anssi syöti jalkojensa välistä selin Eetuun. Pelikello näytti tasan 52:00 ja Oilers siirtyy 5-8 johtoon.


Tor ei kuitenkaan katkea. Ensin Juuso Suotula iskee ylivoimalla Holmin syötöstä 6-8 ja ajassa 56:36 Martin Carlsson iskee Torin maalin päähän Leon Koivunevan tarjoilusta ja ottelusta muodostuikin maalin peli. Viimeiset kolme ja puoli minuuttia Tor hakee tasoitusta pelaten pääosin ilman maalivahtia, mutta Oilers kestää ja pinnat Espooseen lukemin 7-8.


Erittäin vahva kolmas erä ja avauserää tahmeudesta huolimatta mainio esitys kapealla rosterilla, missä mukana taistelussa myös 2008 syntynyt Nils Astikainen. Mainittakoon vielä maalivahti Santeri Soinin huikea kolmannen erän pelaaminen, missä mies torjui rankkarin ja suoriutui pallosateesta torjuntaprosentilla 92,9%.


Seuraavaksi Tor P22 joukkueella onkin peräti kuuden ottelun mittainen vieraspelien putki, sillä kotikentällä joukkue nähdään vasta 26.2, jolloin kylään kömpivät Karhut Porista. 💛💙

TOR-Oilers 7-8 (0-4)(3-3)(4-1) Torjunnat 19-19 (1-2)(5-8)(13-9) Juuso Suotula 2+1 Samuli Holm 1+2 Martin Carlsson 2+0 Leon Koivuneva 0+2 Anssi Kallio 0+2 Eetu Karppinen 1+0 Niko Orava 1+0 Santeri Soini (mv) 70,37% Tulospalvelu Salibandy TV 💛TILLSAMMANSÄRVISTARKA💙

Comments


TOR-1909-LOGO.png
bottom of page